tiistai 12. tammikuuta 2016

Minineulontaa ja lisää lapsia

Apteekkari Tigerin perheeseen on adoptoitu kaksi orvoksi jäänyttä sukulaislasta. Kävi niin surullisesti, että tyttöjen vanhemmat kuolivat (kuten kävi aikoinaan Anni Swanin Iiris-rukalle), joten Tigerit päättivät adoptoida sisarukset.

Vanhempi lapsista saapui pelkissä alusvaatteissa, paljain jaloin, nuorempi oli varsin kauniisti puettu, matkaviitassaan,kengät jalassa. Lapset ovat kaikesta huolimatta iloisia, vilkkaita, ja ikionnellisia saadessaan kodin rakkaasta Rauhaniemestä Edo-sedän, Effa-tädin, famun, fafan ja kaikkien Rauhaniemen serkkujen luona. Tunne on kaikilla osapuolilla molemminpuolinen.

Koska isosisko oli miltei alaston, oli kiire saada hänelle jotain lämminta ensi hätään. Kudoin - siis minikudoin- hänelle villajumpperin, joka on ensimmäinen minineuleeni. Alkukankeuden jälkeen itse kutominen sujui aika sutjakasti, mutta kun silmäpako yllätti kolme kerroksen verran, tilanteessa oli naurussa pitelemistä. Purkaakin piti muutaman kerran, mutta mielestäni ensimmäiseksi minineuleeksi lopputulos on ihan mukavan näköinen.

Tässä muutamia kuvia. Illalla ei oikein valo riitä, kun en mielelläni salamaa käytä. Otan lisää kuvia päivällä.


Fanny Carolina alushoususillaan, uusi villapaita päällä.




Tällaisena hän saapui, pieni Kira Elina


Hei! Täältä me tullaan!

Fanny Carolina ja Kira Elina




Kira Elina Tiger vasemmalla ja Fanny Carolina Tiger oikealla.

3 kommenttia:

  1. Sievät tytöt ja niin kauniit vaatteet!

    VastaaPoista
  2. Tytöt näyttävät varsin iloisilta uudesta perheestään, ja tuo neulomasi pusero on kaunis! Terkuin Mari Espoostaan

    VastaaPoista