sunnuntai 26. elokuuta 2018

Merinovillaa


Hei taas!

Puuvillaisille "villahousuille" piti tietysti neuloa kaveriksi pusero. Vennen merinovillalangat ovat aivan ihania neuloa. Tykkään paljon enemmän niistä, kuin puuvillasta, joka ovat aika luiraketta  työstää. Värit molemmissa ovat varsin herkullisia.

Kuten postauksista ilmenee, minulla on nyt neulontamoodi päällä. Talvi tekee tuloaan, joten hyvä niin, koska Rauhaniemen lettipäille ja vähän isommillekin on saatava lämmintä ylle. Huomio kiinnittyy Kiran paljaisiin varpaisiin. Olen minisukkia neulonut pari vuotta sitten, mutta jotenkin hirvittää alkaa NIIN pientä neulomaan.








keskiviikko 22. elokuuta 2018

Minineulonnan lumoissa

Hannan neulontakirja on niin mahdottoman innostava, että kaikkea tekisi mieli kokeilla yhtääaikaa, eikä muuta, näitä arkisia ihmisten tavallisia asioita, tekisi mieli tehdäkään. Mutta minkäs teet, pakkohan on tyytyä siihen, että muutkin hommat on hoidettava.

Rauhaniemen pikku-Kiralle valmistui liivi. Piti tulla takki. Tässä on sivumennen mainittava, että mieleeni väkisinkin tuli vanha kansansatu "Hiiri kissalle räätälinä". Tunnetteko sen? Siinä hiiren  piti tehdä kissalle ensin takki, mutta  ei tullut takkia. Monen vaiheen jälkeen lopulta tuli vain tuluskukkaro! No, minä sain sentään tehtyä liivit. Hihoja en jatkanut, koska päättelin hiha-aukot liian tiukoiksi. Lisäksi huomaan, että Vennen villalangalla ja 1 mm:n puikoilla ja Hannan silmukkamäärillä kudon ilmeisesti liian tiukkaa, koska ainakin puserosta tuli aika "knafti". Teinitytön villahousut tein aika löysää neuletta, joten niistä tuli mielestäni tosi kivat, ei liian tiukat.







tiistai 14. elokuuta 2018

Täällä ollaan taas!

Hannalta on ilmestynyt aivan oivallinen kirja, "Pienenpieniä käsitöitä". Tällaista olen kaivannut pitkään, ja nyt se on komeillut pöydälläni runsaan viikon. Muutamia Vennen puuvillalankoja vanhastaan löytyi varastostani, joten pääsin heti kokeilemaan. Samantien ostin lankoja lisää, ja nyt on jo jotain pientä syntynytkin. Tykkään Hannan ohjeista. Ne ovat ainakin tähän mennessä olleet  tosi selkeitä, ja lopputulos istuu nuken päällä erittäin kauniisti ja luontevasti.  Vaatteet ovat pehmeitä ja niitä on helppo pukea ja riisua. Kiitos Hanna, kun teit tämän kirjan!

Ensimmäiset neulekokeilut olivat irtohihat liukuvärjätystä puuvillalangasta sekä yksivärinen pusero. Molemmat olin ajatellut Vennylle, mutta ne päätyivätkin Effalle, samoin  Vennyn hame, jonka olen kutonut pari vuotta sitten.

 Teini-ikäisellä Vennyllä on Hannan ohjeiden mukaan tehty pusero, irtohihat ja villahousut. Puserolanka on Vennen merinovillaa, irtohihat ja villahousut saman valmistajan  puuvillalankaa. Puikot 1mm.






























Venny on vartaloltaan hyvin hoikka, joten ilahduttavaa oli huomata, kuinka hyvin vaatteet istuvat hänen päällään. Kaikki neuleet olen tehnyt 1 mm:n puikoilla.

Vennyllä on hyvin kaunis selkä, mutta Effa ei hyväksy liian avonaista vaatetusta nuorella tytöllä. Napit siis enää puuttuvat. Sen sijaan kampaajalle on ilmiselvästi asiaa.

Effa-äidin pusero on Vennen puuvillalankaa, irtohihat liukuvärjättyä puuvillaa. Hame on kudottu muistaakseni helmilangasta, ja siitä tuli aivan liian paksu ja tönkkö. Tarkoitus on vähitellen vaatettaa kaikki lapsetkin ainakin osittain uusilla neuleilla.