maanantai 1. lokakuuta 2018

Historiaa


Lokakuinen iltatervehdys teille kaikille!

Poimin vanhasta Vuodatuksen blogistani oheisen postauksen. Haluan, ettei tähän aarteeseeni liittyvä historia unohtuisi  vanhan blogini uumeniin etenkin, kun rakas äitini siirtyi 22.12.2018 tästä ajasta ikuisuuteen.

8.7.2008

ERÄÄN HOPEASORMUSTIMEN TARINA

Sain äidiltäni vanhan, hopeisen, erittäin kauniin sormustimen, jonka juuret johtavat Sortavalan maalaiskuntaan ennen talvisotaa. Siellä vaikutti korkeasti kunnioitettu kunnan kätilö, neiti Kettunen, jolle äitini nuorena tyttönä, 15-16- vuotiaana,  oli  tehnyt kauniin korurasian. Tästä ilahtuneena neiti Kettunen oli antanut äidilleni joululahjaksi tämän ihastuttavan hopeasormustimen. Kuin ihmeen kaupalla se on seurannut äitiäni kaikki nämä vuodet, ja nyt se on minulla. Se on niin kaunis, etten raski sitä käyttää, vaan ajattelin laittaa sen esille Rauhaniemeen, kun on kooltaankin niin sopiva.

Tässä pari kuvaa. Hopeamerkit ovat sormustimen pohjassa sisäpuolella. 



tiistai 25. syyskuuta 2018

Kirjoneule - minikoosssa tietysti

Mukavaa maanantaita!

Kun näin tämän mallin Hanna Merosen kirjassa, ajattelin: tuohon en pysty. Tässä tämä nyt kuitenkin on. Pystyin sittenkin! Kaikkia värejä en orjallisesti noudattanut, kun niitä ei lankavarastostani löytynyt. Täytyi käyttää niitä sävyjä, joita löytyi. Tuo joutsenmalli on minusta niin kaunis. Valitsin taivaan yläosaan liian vaalean sinisen, joten joutsenten päät eivät erotu tarpeeksi hyvin. Helmaosaan käytin mallista poiketen hieman eri sävyjä, mitä Hannalla mallissaan on. Hihat ne vasta vääntöä olivatkin. Työtä hankaloitti lukuisten langanpätkien sekasotku, jotka piti neulonnan ajaksi työntää ahtaaseen hihaan. Lopuksi vielä työn viimeistely  vei oman aikansa, joten työtä tässä pienessä neuleessa todella oli. Lopputulokseen olen kyllä tyytyväinen.

 Lankana merinovilla, puikot 1 mm





 Mikä sotku!!!




sunnuntai 23. syyskuuta 2018

Vanhaa materiaalia

Hei!

Tarkoitus on vähitellen siirtää vanhasta Vuodatuksen blogistani kuvia ja valikoiden vähän tekstiäkin tänne, jotta kaikki olisi saman "katon" alla. Vuodatushan tuhosi runsaasti ihmisten kuvamateriaalia ongelmiensa vuoksi, mikä oli varsin harmittavaista. Siksi minäki siirryin Bloggeriin.
Eli Rauhaniemen elämää ja rakentelua matkan varrelta vuodesta 2007 lähtien. Kovin on hitaasti tämä projekti edistynyt, mutta se ei minua haittaa. Niin saa ollakin. Välillä on pitkiäkin taukoja, sitten taas  tullaan takaisin ja rysäytetään kunnolla jälleen jotain uutta ja kivaa. Yleensä, kun täällä on hiljaista, ikonimaalauskausi on meneillään.

7.12.2007
Nyt on sininen kristallikruunu ruokasalin katossa toistamiseen. Laitoin siihen ensin yhden kynttilälampun sisään, mutta tuntui vähän liian hailakalta valolta. Emman innoittamana otin kruunun irti ja laitoin sisään vielä toisen samanlaisen kynttilälampun.  Ensin tietysti kokeilin, että se toimii. Ei syttynyt valoa ennen kuin  sitä johtoa vähän heiluttelin. Laitoin sen siis toiseksi valolähteeksi kruunuun siinä uskossa, että se toimisi  kuitenkin. Pitkän ja kovan uurastuksen jälkeen jännityksellä sytytin valot. Suureksi harmikseni reistaileva kynttilälamppu ei palanut. Kyllä harmitti, ja päätin, etten enää irrota toista kertaa kruunua katosta. Siinäpä saa nyt olla yhdellä valolla. Täytyy laittaa lisävaloja muulla tavalla. Minulla on ollut noiden kynttilälamppujen kanssa tosi huono onni. Opin nyt, että aina kannattaa testata valot heti, kun on ne ostanut. Tässä muutama kuva. Tämä kruunu on tehty aidoista kristalleista, paitsi nuo sininet tikarihelmet ovat lasia. Kauniistihan nuo kristallit heijastavat sateenkaaren värejä seinälle.

1115360.jpg   1115358.jpg

Vielä kuva vähän tyhjyyttään ammottavasta ruokasalista. Yritän siitä tehdä tähän hätään jouluhuonetta haalimalla kasaan sekalaista huonekalua, mitä nyt minulta tällä hetkellä löytyy. Vähän kolkkoahan tuolla on, kun seinät ammottavat tyhjyyttään, mutta kyllä tähän silti on jotain jouluntaikaa syntynyt, kun pikku-Esteriä noin hyvin nukuttaa hämyisessä huuoneessa. ..

1115406.jpg
EDIT: Nyt menivät lapsoset sekaisin. Ei siellä Ester nukkua nössöta, vaan pikku-Sofia.

Annan neulehaalari

Hei taas!

Sain serkultani Helenalta hänen itsensä värjäämää lankaa, josta kokeilin neuloa jotain jollekin nukelle. Yleensä se on niin, että se mitä teen, päätyy aina jollekin muulle Rauhaniemen lapsista, kuin sille, jolle ajattelin neuletta alunperin. No, sillähän ei ole väliä, pääasia, että on kivan näköinen ja sopiva kantajalleen. Tästä langasta Helena ei osannut sanoa, mitä materiaalia se on. Vähän uumoilin, liekö puuvillaa, mutta jotenkin lanka oli sen verran "nahkeaa" kutoa, ettei se taida sitä olla. Oli miten oli, haalari siitä tuli Annalle. Yläosa on taas Hannan ohjeen mukaan, mutta housuosan tein nuken omien mittojen ja silmukkamäärien mukaan. Tässä on minusta kiva tuo raitakuvio, kun se ei ole säännöllinen. Nukke on Taru Astikaisen, kokonaaan posliinia. Hiukset olen itse tuunannut aikoinaan; tarvitsevat näköjään taas siistimistä. Lapsen pömppövatsa pääsee haalarissa oikein luontevasti ja söpösti esille, eikö? :)



maanantai 3. syyskuuta 2018

Yhä vaan...

Hei taas!

Kyllä se on kuulkaas niin, että kun into iskee, sitä pitää hyödyntää. Niin kuin tätä minineulomista. Minä siis nyt hyödynnän. Jatkan neulomista niin kauan, kuin tätä hurmosta riittää. Tiedän kokemuksesta, että ei tämä enempäänsä kestä. Tauko tulee ihan varmasti, jolloin saattaa meni tovi jos kaksikin, ennen kuin Vennen ja muut lankakaverinsa alkavat korissaan levottomasti kuiskia ja huomautella olemassaolostaan... Ei, en minä lopullisesti höpertynyt ole, mutta tuo Hannan ihana kirja sai kyllä aikaan sen, että meillä minipuikot kilisevät normaalia enemmän.

Yksi naurava lettipää on saanut omppumekon (vaikka päärynä onkin rekvisiittana) ja villasukat.  Lanka Vennen merinovillaa, puikot 1 mm. Silmukkaluku ja raglahiha Hannan kirjasta, muu kaikki omasta päästä sitä mukaa, kuin työ edistyi. Tykkään tuon helman elävyydestä. Painoin lopuksi kostean pyyhkeen läpi raudalla, jotta asettuisi nätisti.

Miksikähän tästä taustasta tuli näin tumma?




Olivatpahan aikamoisen väännön takana. Vasemmanpuoleisen tein ensin - ja sen huomaa. :)


sunnuntai 26. elokuuta 2018

Merinovillaa


Hei taas!

Puuvillaisille "villahousuille" piti tietysti neuloa kaveriksi pusero. Vennen merinovillalangat ovat aivan ihania neuloa. Tykkään paljon enemmän niistä, kuin puuvillasta, joka ovat aika luiraketta  työstää. Värit molemmissa ovat varsin herkullisia.

Kuten postauksista ilmenee, minulla on nyt neulontamoodi päällä. Talvi tekee tuloaan, joten hyvä niin, koska Rauhaniemen lettipäille ja vähän isommillekin on saatava lämmintä ylle. Huomio kiinnittyy Kiran paljaisiin varpaisiin. Olen minisukkia neulonut pari vuotta sitten, mutta jotenkin hirvittää alkaa NIIN pientä neulomaan.








keskiviikko 22. elokuuta 2018

Minineulonnan lumoissa

Hannan neulontakirja on niin mahdottoman innostava, että kaikkea tekisi mieli kokeilla yhtääaikaa, eikä muuta, näitä arkisia ihmisten tavallisia asioita, tekisi mieli tehdäkään. Mutta minkäs teet, pakkohan on tyytyä siihen, että muutkin hommat on hoidettava.

Rauhaniemen pikku-Kiralle valmistui liivi. Piti tulla takki. Tässä on sivumennen mainittava, että mieleeni väkisinkin tuli vanha kansansatu "Hiiri kissalle räätälinä". Tunnetteko sen? Siinä hiiren  piti tehdä kissalle ensin takki, mutta  ei tullut takkia. Monen vaiheen jälkeen lopulta tuli vain tuluskukkaro! No, minä sain sentään tehtyä liivit. Hihoja en jatkanut, koska päättelin hiha-aukot liian tiukoiksi. Lisäksi huomaan, että Vennen villalangalla ja 1 mm:n puikoilla ja Hannan silmukkamäärillä kudon ilmeisesti liian tiukkaa, koska ainakin puserosta tuli aika "knafti". Teinitytön villahousut tein aika löysää neuletta, joten niistä tuli mielestäni tosi kivat, ei liian tiukat.