maanantai 22. lokakuuta 2018

Lemmikkejä vai siankärsämöitä?

 Hei kaikille!

Sain jonkun nukkekotiblogista vinkin, että kukkia voi värjätä imeyttämällä. Tiedättehän ne valtavan suuret, siniset ruusut, joita kukkakaupat myyvät, niihikin kuulemma on väri saatu imeyttämällä.
Sitähän piti tietysti kokeilla, kuinka värjäys toimisi niittykukkien kanssa. Syksyn viimeisiä siankärsämöitä oli vielä paljon jäljellä, ja nehän kokonsa puolesta soveltuvat nukkekodin kaunistukseksi oikein mainiosti.

Ostin ruokakaupasta elintarvikevärejä, punaista, sininstä ja keltaista. Loraus niitä muutamaan pikariin, liraus vettä ja kukat joukkoon. Aika äkkiä valkoiset alkoivat sinistyä, ja pikkuhiljaa osa muuttui tummemmaksi. Olin aivan ihastuksissani, että tuommoinen ihme tapahtui. Punainen ja keltinen väri ei jostakin syystä kuitenkaan onnistunut. Onkohan muilla samoja kokemuksia?

Seuraavana päivänä tien penkalta löytyi vielä vaaleanpunainen, niin ikään siankärsämö. Tökkäsin sen siniseen veteen ja toivoin varovaisesti hiljaisessa mielessäni jotain violettiin vivahtavaa... Ja hups! Simsala bim! Onnistui! Että tämmöinenkin ihme!

Minulla on nyt pimeässä kaapin sopukassa kuivumassa muutama nippu, joista toivoisin saavani Rauhaniemeen nättejä kukkapuketteja. Nähtäväksi jää. Tosi kivaa ja mielenkiintoista puuhaa joka tapauksessa. Suosittelen kokeilemaan. Aion muuten käydä kukkakaupassa tai torilla katsomassa, josko sieltä löytyisi jotain pientä, valkoista kukkaa värikokeiluja varten.


Tuossa alimmaisessa nipussa vaaleanpunaiset kukat ovat imaisseet sinistä väriä.



maanantai 1. lokakuuta 2018

Historiaa


Lokakuinen iltatervehdys teille kaikille!

Poimin vanhasta Vuodatuksen blogistani oheisen postauksen. Haluan, ettei tähän aarteeseeni liittyvä historia unohtuisi  vanhan blogini uumeniin etenkin, kun rakas äitini siirtyi 22.12.2018 tästä ajasta ikuisuuteen.

8.7.2008

ERÄÄN HOPEASORMUSTIMEN TARINA

Sain äidiltäni vanhan, hopeisen, erittäin kauniin sormustimen, jonka juuret johtavat Sortavalan maalaiskuntaan ennen talvisotaa. Siellä vaikutti korkeasti kunnioitettu kunnan kätilö, neiti Kettunen, jolle äitini nuorena tyttönä, 15-16- vuotiaana,  oli  tehnyt kauniin korurasian. Tästä ilahtuneena neiti Kettunen oli antanut äidilleni joululahjaksi tämän ihastuttavan hopeasormustimen. Kuin ihmeen kaupalla se on seurannut äitiäni kaikki nämä vuodet, ja nyt se on minulla. Se on niin kaunis, etten raski sitä käyttää, vaan ajattelin laittaa sen esille Rauhaniemeen, kun on kooltaankin niin sopiva.

Tässä pari kuvaa. Hopeamerkit ovat sormustimen pohjassa sisäpuolella.