tiistai 14. elokuuta 2018

Täällä ollaan taas!

Hannalta on ilmestynyt aivan oivallinen kirja, "Pienenpieniä käsitöitä". Tällaista olen kaivannut pitkään, ja nyt se on komeillut pöydälläni runsaan viikon. Muutamia Vennen puuvillalankoja vanhastaan löytyi varastostani, joten pääsin heti kokeilemaan. Samantien ostin lankoja lisää, ja nyt on jo jotain pientä syntynytkin. Tykkään Hannan ohjeista. Ne ovat ainakin tähän mennessä olleet  tosi selkeitä, ja lopputulos istuu nuken päällä erittäin kauniisti ja luontevasti.  Vaatteet ovat pehmeitä ja niitä on helppo pukea ja riisua. Kiitos Hanna, kun teit tämän kirjan!

Ensimmäiset neulekokeilut olivat irtohihat liukuvärjätystä puuvillalangasta sekä yksivärinen pusero. Molemmat olin ajatellut Vennylle, mutta ne päätyivätkin Effalle, samoin  Vennyn hame, jonka olen kutonut pari vuotta sitten.

 Teini-ikäisellä Vennyllä on Hannan ohjeiden mukaan tehty pusero, irtohihat ja villahousut. Puserolanka on Vennen merinovillaa, irtohihat ja villahousut saman valmistajan  puuvillalankaa. Puikot 1mm.






























Venny on vartaloltaan hyvin hoikka, joten ilahduttavaa oli huomata, kuinka hyvin vaatteet istuvat hänen päällään. Kaikki neuleet olen tehnyt 1 mm:n puikoilla.

Vennyllä on hyvin kaunis selkä, mutta Effa ei hyväksy liian avonaista vaatetusta nuorella tytöllä. Napit siis enää puuttuvat. Sen sijaan kampaajalle on ilmiselvästi asiaa.

Effa-äidin pusero on Vennen puuvillalankaa, irtohihat liukuvärjättyä puuvillaa. Hame on kudottu muistaakseni helmilangasta, ja siitä tuli aivan liian paksu ja tönkkö. Tarkoitus on vähitellen vaatettaa kaikki lapsetkin ainakin osittain uusilla neuleilla.

2 kommenttia:

  1. Onpa kauniita neuleet! Minäkin olen kirjaa selaillut, mutten ole saanut vielä mitään edes aloitettua, on niin huonoja kokemuksia minineulekokeiluistani.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Merja! Kannattaa kokeilla ilman muuta uudelleen. Ei nämäkään tuskailematta syntyneet. Monta kertaa jouduin purkamaan ja yrittämään uudelleen.

    VastaaPoista